Ajattelin tulla "pitkästä aikaa" taas vähän purkamaan tänne sitä, mitä tällä hetkellä päässäni liikkuu. Kyse ei siis ole mistään vakavista asioista, ihan vaan perus ajattelua ja elämän pällistelyä. Mukaan liitin kivoja kuvia viikonlopun piknik reissulta Sannan kanssa ja auringonlaskussa kylpeviä omenapuita. Sovitiin myös että koitetaan saada päivät yksiin ja käydä ottamassa kuvia molempien ratsastusreissuilta! Lähiaikoina on siis luvassa ratsastuskuvia, vihdoinkin!
Nyt muutaman kerran ratsastus on ollut pelottavan ihanaa. Maanantaina kävin kentällä köpöttelemässä ilman satulaa. Paljon käyntiä ja vähän ravia sekä laukkaa. Wagner oli ihan SUPER! Ei roikkunut kädelle ja kuljetti minua todella miellyttävästi ja pehmeästi. Siinä hurmiossa sitten poistuin tallilta ja autossa tajusin, että mitä todennäköisemmin joudun jättämään tämän superhepan alku syksystä Saloon ja itse suuntaamaan liian kauas elämäni hevosesta. Räkä poskella sitten itkin kotimatkan, elämän vaiken valintani ehdottomasti. Eihän se hevonen mihinkään katoa, mutta todella haikeaa lähteä pois juuri sen takia. Perhe ja ystävät nyt voivat matkustaa ja itsekin toki tulen kotiin käymään mutta silti. Huoh. Kokonaan ilman hevostelua en pysty elämään ja todennäköisesti suuntaan jonkun kivan ratsastuskoulun tunneille sitten siellä mihin ikinä päädynkään. Kohti unelmaa ja Kajaania, se on tavoite ja sinne aijon mennä vaikka väkisin.
Unelmista puheen ollen; mitään muuta en toivo niin kovin kuin opiskelupaikkaa Kajaanin ammattikorkeasta, omaa asuntoa ja omaa elämää sinne. Hirveä stressi on tosin päällä sen pääsykokeen takia, mitä jos mokaan jonkun idioottivarman kohdan tai unohdan englannin kielen tai vähäiset matemaattiset taitoni? Se on vain tästä kokeesta kiinni miten vietän seuraavat neljä vuotta elämästäni. Huhhuh, paineet on kovat!
Monet ovat kyselleet miksi juuri Kajaani, sehän on niin kaukana kotoa? No kun minä haluan. Kainuun luonto on ihan omaa lukuaan, koulun opintosuunnitelma kuulostaa täydellistä ja haluan haastaa itseni johonkin ihan uuteen. Hieman ujona ja hiljaisena ihmisenä tämä on todella iso juttu minulle. Mutta haluan päästä tästä ujoudesta eroon ja oppia uusia juttuja ja saada uusia tuttavuuksia! Haluaisin myös oppia puhumaan oikeasti sujuvaa englantia ja ruotsia siten, että minua ymmärretään. Myös espanjan kielen aijon opetella, tavalla tai toisella!
Nyt meni aika opiskelupainotteiseksi koko juttu, mutta se on päällimmäisenä mielessä koko ajan. Kohta onneksi helpottaa, tasan 2 viikon päästä koe on ohi ja alkaa tulosten odotus. Se aika menee varmaan ihan hurjan nopeasti kun luvassa on viimeinen työviikko, porin reissua, juhannus... Sitten onkin jo heinäkuu! Mihin nämä kuukaudet oikein häviää? Koko huhtikuu meni ihan ohi ja nyt onkin jo toukokuun loppu. Pitää ilmeisesti paikkansa, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika kuluu.
Tässä tekstissä ei välttämättä ole päätä eikä häntää, toivottavasti se silti edes jotain miellytti. Tai edes nämä, ainakin omasta mielestäni, kauniit kuvat. Auringonlaskut ja luonto on vaan niin mun juttu!
