sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikuun vinkki!

Olen halunnut jo pitkään kirjoittaa Blogilateksesta ja nyt tuntui sopivalta hetkeltä. Ajatusten pukeminen lauseiksi oli tosin vaikeampaa kuin kuvittelin, siksi pahoittelen sekasortoisesta tekstistä. Ja tänään blogini on ollut tasan vuoden pystyssä, jippii! :)

Ratsastaja tarvitsee muutakin liikuntaa ratsastusta, tai minä ainakin. Olen huomannut ratsastukseni kärsivän jos en harrasta monipuolisesti liikuntaa. Keväästä syksyyn lenkkeilen minimissään pari kertaa viikossa. Näin talvella se touhu ei innosta, liian kylmä ja liukasta! Niimpä viime syksynä tutkiskelin vaihtoehtoja ja löysin loistavan liikuntamuodon, Blogilateksen. Lyhyesti sanottuna Blogilates on yhdysvaltalaisen Cassey Ho:n perustama liikuntayhteisö. Cassey tekee youtubeen videoita, jotka ovat liikkeiltään pilatespohjaisia. Hän myös tekee kuukausittaisia liikuntakalentereita; niissä päivien treenit koostuvat blogilates videoista. Ja kaikki tämä on ilmaista! Syvemmin Blogilatekseen voit tutustua täältä. 

Blogilateksella on myös nettikauppa, josta voi ostaa treenivaatteita yms. Itse tilasin sen alennuksista
uuden treenihupparin, ja olen ollut tyytyväinen. Toimitus oli nopeaa ja laatu vaikuttaa hyvältä:)

Itse olen aivan koukussa kyseiseen systeemiin. Olen nyt tehnyt muutaman noita kuukausittaisia kalentereita, joskin hieman soveltaen omaan elämänrytmiini. Lihaskuntoni on kohonnut huomattavasti ja treenin jälkeen on aina virkeä ja hyvä olo! Tykkään myös hirveästi Casseyn persoonasta videoilla. Positiivista, tsemppaavaa sekä piristävää.

Casseyn videoista sekä nettisivuilta löytyy myös erilaisia haasteita (mm. kuukauden mittainen venyttelyhaaste, täydellinen meille ratsastajille) sekä reseptejä. Videoista löytyy varmasti kaikille jotain, halusit sitten treenata vatsaa, peppua tai vaikka koko vartaloa. Itse tykkään eniten käsiin/yläselkään tai peppuun/jalkoihin keskittyvistä videoista. Tässä muutama lempparini:


Voin lämpimästi suositella tätä kaikille. Kuukausittaisten kalenterien treenit kestävät noin 30-40min per päivä, joten paljoa aikaakaan tämä ei vie. Itse olen tosiaan aivan koukussa ja aijon jatkaa helmikuunkin kalenterin läpi :). Kesäkuntoon 2016, eikö? 

Itse tykkään ja koen tämän konseptin hyödylliseksi. Toivottavasti edes joku tarttuisi tähän ideaan :). Saa kysellä lisää, jos ilmaisin jonkin asian epäselvästi. Julkaisin tämän sopivasti kuukauden viimeisenä päivänä, jos vaikka innostuit ja haluat aloittaa treenaamisen Blogilateksen tahtiin ;). 

torstai 28. tammikuuta 2016

Pitkästä aikaa ratsastustunnilla

Keskiviikkona pääsin parin viikon tauon jälkeen taas ratsastustunnille. Tällä kertaa ohjelmassa oli erilaisia puomitehtäviä. Oltiin molemmat Wagnerin kanssa hieman väsyjä kun tunnille lähdettiin, mutta onneksi tuli mentyä! Oli jälleen kerran mukavaa ja virkistävää.

Maneesissa olin tämän näköinen viritelmä:


Pahoittelen piirustustaitojani, toivottavasti saatte selvää. Punaisille puomeille tehtiin ympyrä (en tosin tiedä miksi tuo yksi "puomi" on musta?), kuin myös keltaiselle. Mustat ja harmaat mentiin vain suoraan yli.


Aluksi verryteltiin tekemällä siirtymiä käynnistä raviin ja toisin päin. Samalla ylitettiin satunnaisesti yksittäisiä puomeja. Varsinaisena ravitehtävänä suoritettiin koko "puomirataa". Ympyrät molemmissa päädyissä ylittäen puomit ja sitten pitkien sivujen puomit. Wagner oli aluksi hieman tahmea ja ei meinannut nostella jalkojaan kunnolla, puomien kolinasta päätellen. Aika nopeasti se siitä kuitenkin virkistyi. Kädelle se jaksoi painaa melkein koko tunnin. Silloin tällöin saatiin ihan hyviäkin pätkiä, mutta nekin olivat aikamoisen työn takana.


Laukassa suoritettiin samaa tehtävää; ympyrät laukassa ja suorat ravissa. Vasemmassa kierroksessa Wagner hieman kiirehti, niin ravissa kuin laukassakin. Tämä aiheutti etenkin ravipuomien kolinaa, sai olla tarkkana ja vatsalihakset tiukkana ettei se juossut alta. Tämä oli ihan superhyvä harjoitus meille, saatiin sitä nopeutta liikkeeseen ja reaktioihin sekä tarkkuutta kun piti osua puomien keskelle. Se on välillä hankalaa kun ei kummaktaan olla totuttu tuollaisiin pötkylöihin keskellä rataa :).

 photo 20160127_171441_zpsfupgesgd.jpg
Kaikkensa antanut, väsynyt heppa<3

Olen hyvin tyytyväinen taas tunnilla aikaansaamiimme asioihin. Vaikka tehtävät olivat ajatukseltaan helppoja, joutui silti ratsastamaan ja ajattelmaan itse. Minulla tosin tuntuu välillä olevan ohjeiden noudatuksen kanssa vaikeaa, vaikka tuskin tiedän paremmin kuin itse opettaja :D. Koskaan ei kuitenkaan tehdä mitään liian vaikeaa ja saa hyvin kiinni ihan siitä perusratsastuksesta. Ohjeet on selkeitä ja ratsastajakin saa neuvoja omiin ongelmiinsa. Innolla odotan ensi viikon tuntia!

 photo 20160127_174800_zpsqbdvytvj.jpg
Ihme vilauttelija ;)

Kaksi ylintä kuvaa on otettu reilu viikko takaperin, silloin kun vielä oli talvi! Nyt täällä on ihan plussakeli ja loskaa/jäätä joka puolella. En tykkää ):

maanantai 25. tammikuuta 2016

Uusi, isompi tarha!

Nyt on luvassa vähän kattavampia Wagner-kuulumisia. Waakkulainen tosiaan muutti uuteen karsinaan pari päivää takaperin. Syynä tähän oli isompi tarha sekä haistelukaverit viereisessä tarhassa. Nyt sillä on tilaa juosta ja riekkua, jos siltä tuntuu. Viereisessä tarhassa on siis kaksi tammaa, joiden kanssa meidän juro ukkeli tulee hyvin toimeen. Toistaiseksi Wagner saa vielä tarhata yksin, sille kun ei kelpaa ihan kuka tahansa kaveriksi. Välillä Wagnerin maailmaan ei meinaa mahtua muita hevosia kuin se itse :D.

Jo parin päivän jälkeen huomaan eron, Wagner on paljon eloisampi ja selkeästi liikkuu isossa tarhassaan paljon enemmän. Eikä se millään haluaisi tulla sisälle, tuijottelee vaan tarhan perältä, kuin kapinoiden töihin lähtöä. Ilmeisesti viihty ja naapuritkin miellyttää :) Viereisen karsinan tamma hörisee jo meidän komealle pojalle! Kyllä nyt kelpaa ja omaa sydäntä lämmittää hirmuisesti nähdä heppa noin iloisena. 

"Huomioi muaaaaa!"

Hyvää satulaa ei ole vieläkään löytynyt, mutta nyt alkaa olla hajua siitä, millaista etsitään. Kaksi Kiefferin penkkiä kävivät jo hyvin lähellä "täydellistä". Vielä haetaan lisää satuloita sovitettavaksi, toivottavasti pian tärppää! Nyt ollaan menty melkoisella viritelmällä, että saadaan edes vähän ratsastettua kunnolla. Tallikaverilta lainataan Kiefferin penkkiä (mallia joku) ja sen alle huopa, "eturäkä" ja lampaankarva mattes. Tuo kyseinen penkki jää hieman ahtaaksi edestä, joten nostetaan sitä hieman lapojen kohdalta. Ei tällä viritelmällä kauaa potkuta, mutta se menee paremman puutteessa. Ei ainakaan paina Wagnerin selkää niinkuin meidän oma.

Tänään suunnitelmissa oli mennä ratsastamaan maneesiin ja ratsastamaan kunnolla pitkästä aikaa. Mutta ei, ei tänäänkään! Maneesiin oli tuotu iso, paha lämmitin. Se piti kovaa ääntä ja meni pois/päälle omia aikojaan. En siis saanut Wagneria menemään lämmitin päähän ollenkaan ja lopulta hermostuin itse niin paljon, että mistään ei tullut mitään. Siirryttiin sitten ulos ja pellolle.

Pellolla ratsastaminen oli loistava idea! Ei menty kuin puolisen tuntia, mutta se oli ihan riittävä määrä. Ravailtiin vähän ja laukattiin pitkiä suoria. Ai että, peltoratsastus on parasta ikinä! Wagner nauttii siitä niiin paljon. Välillä se meinasi että mennään liian hitaasti, mutta jarrut ei kuitenkaan pettäneet kertaakaan. Toivottavasti peltokelejä riittää vielä tälle talvea ja saisin kuvaajan mukaan!



Keskiviikkona on pitkästä aikaa luvassa ratsastustunti. Luvassa on ilmeisesti puomeja, saa nähdä kuinka meidän käy. Varsinkin jos pieniä hevosia syövä lämmitin on vielä paikoillaan!

torstai 21. tammikuuta 2016

Perustylsää

En suinkaan ole hävinnyt blogimaailmasta, vaikka vähän 2x viikossa kirjoitustahti rikkoutui. Elämä on vain hirvittävän tylsää parhaillaan ja ei ole inspistä mistä kirjoittaa. Tänne kuuluu kuitenkin ihan hyvää. Vähän olen flunssaillut, mutta ei kummempaa. Porissa ollessa kävin ammattikoulun kampaamossa, vähän pituutta pois ja vaaleampaa väriä päähän. Ihan tyytyväinen olen lopputulokseen, ei kovinkaan radikaali muutos. Nyt on kuitenkin elävämmän näköinen tukka.

Wagnerille kuuluu oikein hyvää. Satula meillä tosin menee vaihtoon, nykyinen on liian leveä ja painaa vähän Wagneria ristiselkään. Uuden satulan etsiminen on aina yhtä helvettiä, mutta ehkäpä se parempi yksilö tulee joskus vastaan. Nyt ollaankin joko menty ilman satulaa tai karvasatulalla. Muutamia uusiakin penkkejä on koitettu, mutta toistaiseksi juuri sitä oikeaa ei ole löydetty. Toivottavasti pian kuitenkin!
 photo 20160111_145321_zpsvsqecfcy.jpg
Vanha tukka...
 photo IMG-20160113-WA0006_zpsmlrrvgso.jpeg
ja uusi :)
 photo IMG_20160119_170339_zpswf34ercx.jpg
Onnellinen heppa :3
 photo 20160120_115345_zpsgvncwrc8.jpg
Alkuviikon sairastelufiilikset, teetä&netflixiä

Nyt aloitan aivoriihen kuinka saan blogini taas henkiin kivoilla, pirteillä ja hyödyllisillä aiheilla! Tammikuun vinkkiä on pian luvassa ja toivottavasti jotain muuta mukavaa. En kuitenkaan väkisin halua kirjoitella, siitä kun ei tule mitään. Vaikkakin pakko myöntää, että tämäkin kirjoitus on vähän tyhjästä nyhjäisty. Ideoita saa toki kommentoida  niin paljon kuin haluaa! :) Mukavaa loppuviikkoa kaikille <3.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

"Hevonen on enkeli ilman siipiä"

Ratsastus on taidetta, jossa pidät ratsun itsesi ja maan välissä.


Ratsastaessamme saamme hetkeksi lainaksi vapauden.


Minulle hevonen ja vapaus merkitsevät samaa asiaa.

 photo IMG_3721_zps7acf2b56.jpg

Ei ole olemassa toista niin läheistä salaisuutta, kuin on ratsastajan ja ratsun välillä.


Hevoset tarjoavat meille siivet, jotka meiltä puuttuvat.

 photo DSC05773_zpsa8a42ad9.jpg

Sinä huolehdit hevosestasi, ja hevosesi pitää huolta sinusta.

 photo DSC04328_zpsfe9234b9.jpg

Hevonen on kaikkia maailman rikkauksia suurempi aarre.

 photo received_m_mid_1384608289872_a4a0082396ecaf2397_5_zpsf33528a4.jpg

Taivaallinen on se tuuli, joka puhaltaa hevosen korvien välistä.

 photo DSC05772_zps11aa52b9.jpg


Halusin jakaa lemppari hevosaiheiset mietelauseet/aforismit. Nämä kaikki ovat niin ihania ja täysin totta. Mietelauseiden seassa on vanhoja, ihania kuvia, joista ainakin itselleni tuli hyvä fiilis. Toivottavasti tästä välittyy teillekin samat hyvät onnenfiilikset! 

lauantai 9. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen ratsastustunti

Tämän postauksen kuvina on aika lailla tasan viisi vuotta sitten otetut kuvat. Koitan pian saada uusia heppakuvia kehiin! 

Keskiviikkona oli taas ratsastustunnin vuoro. Voisi sanoa, että ilma oli hyvin raikas kun lämpömittari näytti -20 astetta. Maneesissa sentään oli vain -10, mutta silti hiukset, kaulahuivi ja Wagnerin partakarvat saivat kauniin huurrekuorutuksen.


Tunnilla tehtiin reippaaseen tahtiin töitä hevosten ja ratsastajien lämpimänä pitämiseksi. Ravissa aloitettiin tekemällä kumpaankin päätyyn isot ympyrät. Samalla lämmiteltiin itseämme keventämällä hieman normaalista poikkeavasti; ensin kaksi askelta istuttiin alas, sitten yhden kerran ylös. Siitä vaihdettiin kahdella askeleella ylös ja yhdellä alas. Viimeisenä kaksi askelta istuttiin alas ja kaksi kevennettiin ylös. Tässä tosiaan tuli lämmin ja Wagneria hieman ihmetytti, että mitä se kuski nyt heiluu. Onneksi positiivisena yllätyksenä Wagnerilla oli virtaa ja sitä ei tarvinnut käynnistellä oikeastaan ollenkaan. Liekö pakkaset antaneet lisäpotkua ;).

" Yksikään sellainen tunti elämästäsi, jonka vietät ratsailla, ei ole hukkaan heitetty."

Melko pian alkuravien jälkeen siirryttiin tekemään kolmikaarista. Päivän "teema" oli selkeästi taivutukset, tehtiin paljon töitä ympyrällä sekä kolmikaarisella kiemurauralla. Mentiin tehtävä ensin muutaman kerran käynnissä, jotta saatiin linjat selviksi ja vähän taivuteltua heppoja lisää.
Kolmikaariset istuttiin alas harjoitusraviin ja pitkä sivu kevennettiin. Itselleni harjoitusravissa istuminen on välillä haastavaa oman lihasköyhyyden takia ja paksu toppavarustus ei ainakaan helpottanut asiaa. Kunnialla kuitenkin selvisin! Opettaja käski minulta jalustimetkin hetkeksi pois jalasta, jotta saisin jalkaa rennommaksi, se ei ollut ihan helppo homma näitten jäykkislonkkien kanssa. Sama homma tehtiin toiseenkin suuntaan ja nopeiden välikäyntien jälkeen otettiin laukkaa.


Laukkatehtävänä toimi sama kolmikaarinen ravissa ja viimeisen kaaren lopussa nostettiin laukka. Päätyyn tehtiin laukkaympyrä jonka jälkeen tiputettiin raville. Tehtävä sujui meiltä ihan keskinkertaisesti. Wagner välillä kiemurteli kun piti suoristaa kaarien välissä eli ensi kerralla vahvempi ulkotuki! Ja enemmän taivutusta kaarissa.
Kokonaisuudessaan olen hyvin tyytyväinen tuntiin. En paleltunut pahasti ja ratsastus sujui melko helposti. Wagnerilla oli virtaa ja se jaksoi keskittyä tehtäviin. Vaikeinta tai helpointa tehtävää ei ollut, mukavaa perusratsastusta koko tunti. Sellainen on välillä ihan paikallaan, ei aina tarvitse vääntää erikoisia tehtäviä ja kuvioita.


Sain itse palautetta ajatella varpaita kohti hevosen kainaloita. Jalkani tuppaavat menemään liian taakse, tämä mielikuva on auttanut kyllä paljon. Tänään ratsastaessa äitikin huomautti, että istuntani on muuttunut parempaan suuntaan! Etenkin jaloista, jotain olen siis tehnyt oikein :). Kyllä noista tunneista on ollut hurjasti hyötyä. Me tarvitaan Wagnerin kanssa apua juurikin tuohon perusratsastukseen ja ratsastajan ja hevosen väliseen yhteistyöhön. On kiva oppia uusia temppuja itsekin eikä aina vaan keskittyä hevoseen. Niin käy usein kun ratsastan yksin; keskityn vain Wagneriin enkä ollenkaan itseeni. Ihan luksusta päästä kerran viikossa perinteiselle tunnille!


Nyt kun kovien pakkasten takia nahkasaappaiden jalkaan laitto ei tule kuuloonkaan, on vasen polvi alkanut taas reistailemaan. Ratsastan toppakengillä, jotka loppuvat nilkan yläpuolelle eli jalalle on tosi köyhästi tukea. Tarvitsen siis polvisuojan/tuen vasempaan polveen. Back on Trackin polvisuoja on kuulemma hyvä, onko kenelläkään kokemuksia kyseisestä? Saa ehdotella myös muita hyviä polvitukia, jos on tiedossa :)

Nyt taidan katsoa vielä jakson Pakoa (jäin totaalisen koukkuun tähän sarjaan!) ja sitten nukkumaan! 

tiistai 5. tammikuuta 2016

Fiiliksiä

Eilen melkein julkaisin todella negatiivisen kirjoituksen omista fiiliksistä. Voisi vaikka sanoa, että eilinen oli odotettua rankempi päivä. Poikaystävä lähti armeijaan ja enkä ollenkaan odottanut sen tuntuvan noin ikävältä. Ja todellisuus omasta työttömyydestä iski vasten kasvoja. Nyt kuitenkin yhden yön yli nukkuneena ja asioita eteenpäin pohdittuna alkaa maailma näyttämään paljon mukavemmalta paikalta!

Synkän mielialani keskeltä kaivoin ja järjestin itselleni väkisin positiivisa asioita. Se todellakin auttoi! Tässä ne kaivatut piristäjät ihan oikeana listana. Tähän palaan sitten, kun elämä alkaa tuntua taas liian pimeältä:

Uusivuosi kului railakkaasti ihanien ihmisten kanssa. Paras tapa aloittaa uusi vuosi! 



Talvi on vihdoin saapunut Etelä-Suomeenkin! Olen 100% talvifani, joten tämä kelpaa paremmin kuin hyvin.


Ilmoittauduin avoimen AMK:n Ravitsemusta käsittelevälle kurssille. Tästä toivon mukaan tulee olemaan hyötyä tulevissa opinnoissani. 

Uusi ihana blogilates treenihuppari saapui postissa. Ihanat treenivaatteet auttavat ainakin minua jatkamaan täysillä eteenpäin.



Ehdin keskittyä täysillä ratsastamiseen, koska poikaystävä ei ole kaupungissa ja päivisin ei ole mitään muutakaan tekemistä. 

Poikaystävä pääsee armeijasta lomille ja nykyään on Whatsapp. Ei tarvitse kirjoitella postikortteja tai soitella puhelinkopista, kun tulee ikävä.


Vihdoinkin on aikaa lukea kaikki ihanat Stephen Kingin kirjat, joita on kertynyt hyllyyn! 


Nyt on myös aikaa siivota kunnolla kaikki turha roina pois. Niin tallilta kuin omasta huoneestakin. 

Mulla on aivan älyttömän upea uusi banneri! Kiitos tästä kuuluu Anna siipien kuljettaa-blogin Tialle <3. Ajattelin myös uudistaa koko ulkoasua hieman kunhan ehdin ja keksin mitä haluan.


Vähän "päiväkirja" tyylisempää tekstiä tänään, mutta koin tarvetta purkaa fiiliksiä tänne. Huomenna taas ratsastustunnille ja siitä voisin kirjoitella vähän tarkempaa selostusta loppu viikosta! Täällä on ainakin hirveästi pakkasta, älkää palelluttako itseänne tai poneja! Superhyvää vuoden alkua kaikille :)